Light Departures | Hreinn Friðfinnsson, Heli Hiltunen, Maija Luutonen | 23 March – 16 April 2023

Heli Hiltunen, Paperitöitä kesälaitumilla (1), 2018-19, oil and crayon on paper, 59,5 x 41,5 cm | Photo: Jorma Puranen

EN FI SV

Light Departures brings together three artists whose works and practice share the ideas of organic variation, subtle transitions and departures.

Transitions take different forms in the featured works: as changes to the processes or qualities of artworks that rise from concrete, material circumstances, such as conditions of a summer residence or the choice of medium. They are present in the fine-tuning of form when transitioning from one scale to another, or in more conceptual shifts of agency and dialogical reflection.

In the gallery, the works build into serial entities, within which – sheet by sheet, from one screen to the next – looping and intertwining traces form paths for the viewer to follow. Through repetition, subtle nuances rise to the surface, forming new chains and layers and, guided by free-flowing forms and trajectories, gently lift into flight.

Icelandic artist Hreinn Friðfinnsson’s video series A Portrait of a Sculptor as a Sculpture (2014) is a collaboration with his long-time friend and sculptor Kristinn E. Hrafnsson. Each independent segment of the series of five videos shows Hrafnsson engaged in some everyday activity in Reykjavik: skating on sea ice, crocheting a hat in a rocking chair, swinging in a quiet playground, jumping on a trampoline in the backyard, or spinning a hula-hoop on the seashore. The viewer is confronted with a kind of living statue (a human being), who through some simple movement and a tableaux-like image establishes a conceptually rich counterpart to the monumental quality traditionally associated with sculpture. There is a recurring rotational movement in the works, whether expressed by the skater’s path left as traces on ice, the swing’s motion through the air, or loops of yarn in the crocheter’s hands. The formulas of physical phenomena in the titles, such as acceleration, gravity or angular momentum, serve as additional links to the physical reality, established with a light, sure touch.

Hreinn Friðfinnsson (b. 1943) is a key figure in lyrical conceptual art whose work is characterised by diverse forms of expression, clear thinking, humour and simple presentation. Friðfinnsson is a founding member of the 1960s Icelandic artist collective SÚM, which had a decisive influence on the emergence of avantgarde art in Iceland. Hreinn Friðfinnsson lives and works in Amsterdam. He has had solo exhibitions at Serpentine Gallery in London (2007), Malmö Art Gallery (2008), Centre d’Art Contemporain Geneva (2018), MOAD – Museum of Art and Design in Miami (2021) and KW Institute for Contemporary Art in Berlin (2019–2020).

Heli Hiltunen‘s artworks carry a merry, loose and playful presence. Her paper-based works feature energising colours such as orange, red and yellow. The forms are soft and billowy. The works in this exhibition are part of an extensive series that the artist began in 2017 while working in the countryside. She chose oil sticks and drawing as her technique, simply because the supplies were easy to transport. Working at the same summertime desk and in the same summertime room, Hiltunen has allowed her hand to express itself perhaps a little more freely than in the studio. Parallel to drawing and painting, Hiltunen has done farm work, pulled weeds and engaged in summer pastimes before getting back to the sheets of paper. This cycle has produced ideas, refined by the eye and mind, which we now see in the form of these works. A generous shape drawn on the wall in charcoal provides the foundation for the presentation of the drawings.

Heli Hiltunen (b. 1960) graduated from the Academy of Fine Arts in 1990 and has since held solo exhibitions and participated in group exhibitions both in Finland and internationally. Hiltunen’s most recent solo exhibitions were at Galerie Anhava and Heinola Art Museum in 2020.She has work in numerous Finnish and Nordic collections, including Kiasma, HAM, the Saastamoinen and Wihuri Foundations, the Niemistö Collection and the Sara Hildén Art Museum. Heli Hiltunen was awarded the Ars Fennica prize in 2001.

Maija Luutonen creates paintings in which spatial and embodied sensory experiences undulate and ripple outwards from the two-dimensional surface of the paper. In this exhibition, she presents new works as well as a series of smaller paintings created in recent years with a more spontaneous, drawing-like approach. The starting point of the paintings is often some sensory experience: how the seams of a garment feel against the skin, or a furtive glance from behind the cover of an overgrown bangs. The works act as impulses to open up the senses and layer meanings in relation to each other, to the surrounding space and especially to the viewer. They challenge some of the commonplace notions associated with looking: Which aspect of what we are seeing is part of the painting, and which is part of us, the viewer?

Luutonen’s process has several stages: the finished form and minimalist expression of the completed work comes about through experimenting, eliminating and crystallising the essential. Paper and its characteristics – lightness, smoothness and effortlessness – have long been at the heart of Luutonen’s art. Alongside the path of her ordinary methods, Luutonen is constantly “digging a tunnel” into the unknown, seeking to challenge her solutions and do things differently: most recently by occasionally choosing also a canvas to work on.

Maija Luutonen (b. 1978) graduated from the Finnish Academy of Fine Arts in 2006. Her most recent solo exhibitions have been at SIC (2021); Sinne (2021); Kunsthaus Pasquart, Biel (2019); Titanik (2018); Museum of Contemporary Art Kiasma (2018) and Kim? Contemporary Art Centre, Riga (2017), and she has participated in group exhibitions at Helsinki Art Museum HAM (2022–2023); Vermilion Sands, Copenhagen (2022); Rauma Triennale (2019); SIC (2018) and Vilnius Centre for Contemporary Art CAC (2016). Luutonen has work in the collections of Kiasma, HAM, and the Wihuri, Saastamoinen and Lars Swanljung foundations, among others.

Grupputställningen Light Departures för samman verk av tre konstnärer. Den gemensamma nämnaren är idén om det konstnärliga skapandets organiska variation, finstilta förskjutningar och nya öppningar.

Förskjutningarna antar olika form i de utställda verken: det kan handla om sådana förändringar i arbetssättet och verkens egenskaper som beror på konkreta fysiska förhållanden, t.ex. platsen där verket blir till eller valet av material, eller också kan det handla om finjustering av formen vid byte av skala eller på ett mer begreppsligt plan om överfört aktörskap och dialogisk reflektion.

Verken skapar seriella helheter i galleriet där nya spår och stigar öppnar sig ark för ark, bildskärm för bildskärm. Via upprepning stiger även finstilta nyanser upp på ytan, bildar nya kedjor och skikt för att slutligen sväva i luften, förda av fritt böljande former och rörelsebanor.

Den isländska konstnären Hreinn Friðfinnssons verk A Portrait of a Sculptor as a Sculptor (2014) som består av fem videoverk har blivit till i nära samarbete med Fridfinnssons mångåriga vän, skulptören Kristinn E. Hrafnsson. I varje enskild video ses Hrafnsson i olika alldagliga situationer och sysslor i Reykjavik: skrinnande på havsisen, virkande en mössa i sin gungstol, gungande i en stillsam lekpark, hoppande på en studsmatta på en bakgård eller snurrande med en hula-hularing på havsstranden. Betraktaren möter något slags levande staty (människa) som via en enkel rörelse och en tablålik bild bildar en begreppsligt ymnig pendang till det slags monumentalitet som skulpturkonsten traditionellt förknippas med. Den cirklande rörelsen går igen i verken såväl i skridskoåkarens spår på isen som i gungans rörelsebana och virkarens trådmaskor. De fysikaliska formler för acceleration, tyngdkraft och kretslopp som ingår i verktitlarna kopplar med lätt men säkert grepp verken också till den fysiska verklighet som omger oss.

Hreinn Friðfinnsson (f. 1943) är känd som en central gestalt inom lyrisk konceptkonst. Typiskt för hans arbete är mångsidiga uttrycksformer, klar tanke, humor och enkelt utförande. Friðfinnsson var på 1960-talet med om att grunda konstnärskollektivet SÚM som på ett avgörande sätt har påverkat den isländska avantgardekonstens utveckling. Hreinn Friðfinnsson bor och arbetar i Amsterdam. Han har haft separatutställningar på bl.a. Serpentine Gallery i London (2007), Malmö konsthall (2008), Centre d’Art Contemporain i Genève (2018), MOAD – Museum of Art and Design i Miami (2021) och KW Institute for Contemporary Art i Berlin (2019–2020).

Heli Hiltunens målningar är lekfulla, uppsluppna och lätt gycklande. I verken på papper har Hiltunen bearbetat vitaliserande färger såsom orange, rött och gult. Formerna är mjuka och böljande. Verken ingår i en omfattande serie pappersverk som Hiltunen började arbeta med på sitt sommarställe 2017. Som teknik valde hon teckning med oljepinnar, eftersom de är lätta att ta med sig till landet. Vid sitt arbetsbord på landet har Hiltunen kunnat låta sina händer röra sig kanske lite friare än i ateljén i stan. Vid sidan av det konstnärliga skapandet har hon sysslat med lantarbete, rensat ogräs, utfört nödvändiga sommarsysslor och sedan återvänt till pappersarken. Detta kretslopp har väckt tankar som småningom skärpts av blicken och tanken och som vi nu får se i form av dessa verk. Den ymniga form som Hiltunen ritat på väggen med kol skapar ett fundament för teckningarna.

Heli Hiltunen (f. 1960) utexaminerades från Bildkonstakademin 1990 och har sedan dess hållit separatutställningar och deltagit i grupputställningar både i Finland och utomlands. Sina senaste separatutställningar hade Hiltunen på Galerie Anhava och Heinola konstmuseum 2020. Hennes verk ingår i talrika inhemska och nordiska samlingar, bl.a. Kiasmas, HAM:s, Saastamoinen stiftelsens, Wihuris stiftelses, Niemistös samling samt Sara Hildéns konstmuseums samlingar. Hiltunen tilldelades Ars Fennicapriset 2001.

I Maija Luutonens målningar tycks spatiala och kroppsliga sinnesförnimmelser svalla och flimra ut från papperets tvådimensionella yta. Luutonen ställer ut både nya verk och en serie mindre målningar från de senaste åren, de sistnämnda gjorda med en omedelbarhet som vore de teckningar. Ofta utgår hon från sinnesförnimmelser – hur klädesplaggens sömmar känns mot huden – eller från en hastig blick genom den förvuxna pannluggens slöja. Verken fungerar som impulser till att öppna upp sinnena, de skiktar betydelser i relation till varandra och det omgivande rummet och framför allt i relation till betraktaren. De ifrågasätter vissa självklarheter i vårt sätt att se: hur mycket av det vi ser är en del av målningen, hur mycket en del av oss själva?

Luutonens arbetsprocess har många faser. Det slutliga verkets fullbordade form och minimalistiska måleri uppstår genom experimenterande, genom att gallra och utkristallisera det essentiella. Papper och dess egenskaper – lättheten, den släta ytan, behändigheten – har redan länge stått i centrum för Luutonens arbete. Vid sidan av sina normala metoder ägnar sig Luutonen också åt att invid sin invanda stig hela tiden ”gräva en tunnel” till det okända, hon vill utmana sina egna lösningar och handla annorlunda: på senaste tid har hon tidvis också valt duk i stället för papper som underlag.

Maija Luutonen (f. 1978) utexaminerades från Bildkonstakademin 2006. Under de senaste åren har hon haft separatutställningar på bl.a. SIC (2021); Sinne (2021); Kunsthaus Pasquart, Biel, Schweiz (2019); Titanik, Åbo (2018); Museet för nutidskonst Kiasma (2018) och Centret för samtidskonst kim?, Riga (2017). Grupputställningar har hon haft på bl.a. Helsingfors konstmuseum HAM (2022–2023); Vermilion Sands, Köpenhamn (2022); Rauma Triennale (2019); galleri SIC, Helsingfors (2018) samt Centret för samtidskonst CAC i Vilnius (2016). Luutonens verk ingår i bl.a. Kiasmas, HAMs, Wihuris, Saastamoinenstiftelsens och Lars Swanljungs samlingar.

Ryhmänäyttely Light Departures tuo yhteen teoksia kolmelta taiteilijalta, joiden teoskokonaisuuksia yhdistää ajatus taiteelliseen työskentelyyn sisältyvästä orgaanisesta variaatiosta, hienovaraisista siirtymistä ja irtiotoista.

Siirtymät näyttäytyvät näyttelyn teosten kohdalla eri tavoin: kyse voi olla konkreettisista, fyysisten olosuhteiden – kuten kesänviettopaikan tai materiaalivalinnan – avaamista muutoksista työskentelyyn ja teosten ominaisuuksiin, muodon hienosäädöstä siirryttäessä mittakaavasta toiseen, tai käsitteellisemmällä tasolla toimijuuden siirrosta ja dialogisesta pohdinnasta.

Teokset muodostavat galleriatilaan sarjallisia kokonaisuuksia, joiden sisällä arkki arkilta, kuvaruudusta toiseen silmikoituu katsojalle seurattavia jälkiä ja polkuja. Toiston kautta hienovaraisetkin vivahteet nousevat pintaan, muodostavat uusia ketjuja ja kerroksia ja kohottavat vapaina soljuvien muotojen ja liikeratojen johdattamina kevyesti lentoon.

Islantilaisen taiteilija Hreinn Friðfinnssonin vuonna 2014 valmistunut viiden videoteoksen kokonaisuus A portrait of a Sculptor as a Sculpture on syntynyt yhteistyössä taiteilijan pitkäaikaisen ystävän kuvanveistäjä Kristinn E. Hrafnssonin kanssa. Videoteoksen jokaisessa itsenäisessä osassa Hrafnsson tekee erilaisia yksinkertaisia asioita Reykjavikissa: luistelee meren jäällä, virkkaa myssyä keinutuolissa, keinuu hiljaisessa leikkipuistossa, hyppii trampoliinilla takapihalla tai pyörittää hula-hula-vannetta meren rannalla. Katsoja kohtaa jonkinlaisen elävän patsaan, (ihmisen), joka yksinkertaisen liikkeen ja asetelmallisen kuvan kautta muodostaa käsitteellisesti rikkaan vastaparin kuvanveistoon perinteisesti yhdistetyn monumentaalisuuden kanssa. Pyörivä liike toistuu teoksissa niin luistelijan jään pintaan jättämässä muodossa kuin keinun liikeradassa tai virkkaajan langan silmukoissa. Teosnimiin nostetut fysikaalisten luonnonilmiöiden kaavat kiihtyvyydestä, painovoimasta ja pyörimismäärästä kytkevät teokset kevein, varmoin ottein myös meitä ympäröivään fyysisen todellisuuteen.

Hreinn Friðfinnsson (s. 1943) on tunnettu lyyrisen käsitetaiteen keskeisenä tekijänä, jonka työskentelylle on ominaista monipuoliset ilmaisumuodot, kirkas ajattelu, huumori ja yksinkertainen esitystapa. Friðfinnsson kuului islantilaisen SÚM taiteilijakollektiivin perustajiin 1960-luvulla, jolla on ollut ratkaiseva vaikutus avant-garden syntyyn islantilaisessa taiteessa. Hreinn Friðfinnsson elää ja työskentelee Amsterdamissa. Hänellä on ollut yksityisnäyttelyt mm. Serpentine Galleryssä Lontoossa (2007), Malmön taidehallissa (2008), Centre d’Art Contemporain Genevessä (2018), MOAD – Museum of Art and Designissa Miamissa (2021) ja KW Institute for Contemporary Artissa Berliinissä (2019-20).

Heli Hiltusen teokset leikittelevät, ilakoivat ja vähän hulluttelevatkin. Paperipohjaisissa teoksissa on työstetty energisoivia värejä kuten oranssia, punaista ja keltaista. Muodot ovat pehmeitä ja kumpuilevia. Teokset ovat osa maalla piirrettyä monilukuista paperiteosten sarjaa, jonka Hiltunen aloitti vuonna 2017. Tekniikaksi valikoitui öljytikut ja piirtäminen, sillä niiden maalle kuljettaminen on ollut vaivatonta. Saman pöydän ääressä ja samassa tilassa Hiltunen on antanut kätensä ilmaista itseään kenties vähän vapaammin kuin mitä työhuoneella. Työskentelyn ohessa, Hiltunen on käynyt tekemässä maatöitä, kitkenyt rikkaruohoja, tehnyt kesän välttämättömyyksiä ja palannut sitten takaisin arkkien pariin. Tämän kiertokulun myötä on syntynyt katseen ja mielen tarkentamia ajatuksia, jotka nyt näemme näiden paperitöiden muodossa. Seinälle hiilellä piirretty runsas muoto luo pohjan piirrosten esittämiselle.

Heli Hiltunen (s. 1960) valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 1990 ja on siitä lähtien pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Viimeisimmät Hiltusen yksityisnäyttely olivat Galerie Anhavassa ja Heinolan taidemuseossa vuonna 2020. Hänen teoksiaan on lukuisissa suomalaisissa ja pohjoismaisissa kokoelmissa mm. Kiasmassa, HAMissa, Saastamoisen ja Wihurin säätiöiden kokoelmissa, Niemistö-kokoelmassa sekä Sara Hildénin taidemuseossa. Heli Hiltunen on saanut Ars Fennica -palkinnon vuonna 2001.

Maija Luutosen maalauksissa tilalliset ja keholliset aistihavainnot aaltoilevat ja väreilevät ulos paperin kaksiulotteisesta pinnasta. Esillä on sekä uusia teoksia, että sarja pienempiä, piirrosmaisen välittömästi syntyneitä maalauksia viime vuosilta. Maalausten lähtökohta on usein aistituntemuksessa: miltä vaatteen saumat tuntuvat ihoa vasten tai katsahduksessa ylikasvaneen otsatukan tarjoaman suojan takaa. Teokset toimivat sysäyksinä avata aisteja ja kerrostavat merkityksiä suhteessa toisiinsa, ympäröivään tilaan ja erityisesti suhteessa katsojaan. Ne kyseenalaistavat joitain katsomiseen liittyviä itsestäänselvyyksiä: mikä siitä mitä näemme on osa maalausta, ja mikä osa meitä?

Luutosen työskentelyprosessi on monivaiheinen, ja lopullisen teoksen viimeistelty muoto ja minimalistinen maalausjälki syntyy kokeillen, karsien ja olennaista kiteyttäen. Paperi ja sen ominaispiirteet – keveys, pinnan sileys ja vaivattomuus – ovat olleet taiteilijan työskentelyn ytimessä pitkään. Tuttujen metodiensa rinnalla Luutonen kuitenkin jatkuvasti ”kaivaa tunnelia” tuntemattomaan oman polkunsa vierestä, koettaa haastaa ratkaisujaan ja tehdä toisin: viime aikoina hän on paperin rinnalle valinnut työstettäväkseen aika ajoin myös kangaspohjan.

Maija Luutonen (s. 1978) on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2006. Viime vuosina hänen yksityisnäyttelyitään ovat järjestäneet mm SIC (2021); Sinne (2021); Kunsthaus Pasquart, Biel (2019); Titanik (2018); Nykytaiteen museo Kiasma (Commission by Kordelin, 2018) ja Nykytaiteen keskus kim?, Riika (2017), ja ryhmänäyttelyitä mm Helsingin taidemuseo HAM (2022–2023); Vermilion Sands, Kööpenhamina (2022); Rauma Triennale (2019); SIC (2018) ja Vilnan Nykytaiteen keskus CAC (2016). Luutosen teoksia on mm. Kiasman, HAMin, Wihurin, Saastamoisen säätiön ja Lars Swanljungin kokoelmissa.