Anna Tuori: Calling for the Future to Return | 10 May – 2 June 2024

Anna Tuori, Lucas & Klaus, 2024, oil on canvas, 150 x 150 cm. Photo: Jussi Tiainen

EN FI SV

Anna Tuori’s works are a stream of meanings and observations, of the imagined and the real, the here and the elsewhere. In an uncertain world, uncertain figures seek answers from a crystal ball, a friend’s skull, a reflecting surface, encounter profound mysteries, conjure tricks and dogs from the past. The exhibition’s title suggests an impossibility, but that does not make the wish any less real. Somewhere, a door will open, perhaps allowing someone to return.

Composition, colours and rhythm are important to Tuori. They are paramount. Unspoken, beyond words. She strives towards them, tasting the combinations in her mind. Her works masterfully carry a radiant sky blue to the red glow of burning earth. Lush green is balanced by an ambiguous “band-aid” hue. A stain is not a stain, it is a trace left by someone. Eyes in the backside look into the past and a cloudy head stoops towards the ground. The sharp, luminous lines of delicate paperwork ripple on a velvety surface as if about to change shape at any moment. The subtle arch of an eyebrow, bent in concern, conveys a sense of gravity.

Folding screens crossing the gallery and concrete block benches invite us to pause and trust the artworks. The windows in Tuori’s previous exhibition allowed the eye to wander through. Now, the walls in the paintings give rise to ever more constrained views. We catch sight of peeking ears, perhaps feel a step, sense someone waiting their turn or peeling off their layers behind a stage. Tuori is captivated by the human capacity and incapacity to imagine, see, believe – how our minds carry, reject and construct realities, filling gaps into the past and into the future. The theatricality and themes of her works recall the endless waiting in Samuel Beckett’s play Waiting for Godot and the hilarious, sad, absurd and existential dialogue of its characters.

The human figure in Tuori’s work is both gentle and aggressive, funny and sorrowful, full of tension and contradiction, fickleness and constant changeability. The series Claus & Lucas is named after the twins in Ágota Kristóf’s The Notebook trilogy. The figures are an anagram, two together, merging into one. As the letters in the names change places, unity is broken in the books and in the paintings alike. The broken world in Kristóf’s story can also be read in Tuori’s works. The series of small paintings is a collection of lost things, extinct species and libraries destroyed in bombings.

From beyond the frames, resolute hands enter the paintings, pointing fingers, masters of ceremonies, magicians, devil’s advocates. Or perhaps they are like gods of antiquity, flawed, mischievous, lustful, relentless forces whose turmoil leaves us bewildered. At least the two-faced Janus, looking both to the past and the future, and Narkissos (Cat) regarding itself in the mirror, are familiar presences.

– Oona Latto

Anna Tuori (b. 1976) lives and works in Helsinki. She graduated from the Finnish Academy of Fine Arts in Helsinki in 2003, and also studied at L’École Nationale Supérieure des Beaux-Arts in Paris from 1999 to 2000. She has recently displayed her work in solo exhibitions at Galerie Anhava and Galerie Suzanne Tarasieve in Paris. Tuori has participated in numerous international group exhibitions, including at the Busan Museum of Art (2019), Efremidis Gallery, Berlin (2018); Norrköping Art Museum (2017) and Kemper Museum of Contemporary Art, Kansas City (2015). Tuori has been nominated for the Ars Fennica and the Carnegie Art Awards. She has work in private and public collections, including those of the Museum of Contemporary Art Kiasma, the Saastamoinen Foundation, the Sara Hildén Art Museum, and the Kemper Museum of Contemporary Art.

Anna Tuoris verk flödar av betydelser och iakttagelser, fantasi och verklighet, här och annat håll. Osäkra gestalter i en osäker värld frågar efter svar av kristallkulan, av kompisen, av speglingar på ytan, de möter stora mysterier, taskspeleri och hundar från det förflutna. Utställningens titel, Vädjan om framtidens återkomst, är en omöjlighet, men det hopp den uttrycker blir inte mindre för den skull. Någonstans öppnas en dörr genom vilken någon kanske återkommer.

Komposition, färg och rytm är viktiga för Tuori. Huvudsaken. De saknar ord, de är större än orden. Hon arbetar sig fram mot dem, smakar i sitt sinne på olika kombinationer. Mästerligt rör sig verken från himmelsblått mot den brinnande markens röda skimmer. Den frodiga grönskan balanseras upp av en diffus ”plåsterfärg”. En fläck är inte en fläck utan ett spår som någon lämnat. Ögonen i aktern blickar mot det förflutna och det molniga huvudet sänker sig mot marken. De läckra pappersverkens vassa, glödande färg dallrar på den sammetsmjuka ytan liksom för att strax genomgå en metamorfos. Ögonbrynets diskreta båge, böjd av oro, understryker situationens allvar.

Med skärmar och med betonggrisar som också fungerar som sittplatser leds besökarna tryggt fram till konstverken. På den föregående utställningen kunde blicken vandra genom de centralt placerade fönstren; nu når skärmarna ända upp till målningarna och skapar därmed ännu mer avgränsade vyer. Vi observerar öronen som skymtar fram, vi kanske anar ett steg, vi gissar att det bakom kulissen står någon och väntar på sin tur eller någon som bakom skärmen skalar av sig sina skikt. Tuori fascineras av människans förmåga och oförmåga att fantisera, se, tro – hur vårt psyke både bär upp, avvisar och konstruerar verkligheter, fyller luckorna i förflutenheten och framtiden. Verkens sceniska natur och teman väcker associationer till Samuel Becketts pjäs I väntan på Godot och de två rollfigurernas lustiga, sorgliga, absurda och existentiella dialog.

I Tuoris människogestalter är motsatserna simultant närvarande: mildhet och aggressivitet, lustighet och sorg, spänningar och motstridigheter som spretar åt olika håll, nyckfullhet och permanent föränderlighet. Målningarna i serien Claus & Lucas har Tuori namngett efter tvillingarna i Ágota Kristófs trilogi Den stora skrivboken. Gestalterna är ett anagram, två tillsammans, sammanlänkade. I både böckerna och målningarna bryts denna enhet då bokstäverna i namnet byter plats. Den söndertrasade världen i Kristófs berättelse kan utläsas även ur Tuoris verk. Serien med små målningar bildar en samling försvunna ting, utdöda arter och byggnader grusade i bombningar.

Från världen utanför målningarnas ramar träder beslutsamma händer, pekande fingrar, ceremonimästare, trollkonstnärer och allsköns drivande krafter in i bilden. Eller kanske ofullständiga, spjuveraktiga, begärliga, envisa krafter likt antikens gudsgestalter som med sin framfart lämnar människan i förvirring. Välbekanta gäster är åtminstone Janus som med sina två ansikten blickar mot förflutenheten och framtiden samt Narkissos (katten).

– Oona Latto

Anna Tuori (f. 1976) bor och arbetar i Helsingfors. Hon utexaminerade från Bildkonstakademin i Helsingfors 2003 och har även studerat vid L’École Nationale Supérieure des Beaux-Arts i Paris 1999–2000. Under de senaste åren har hon haft separatutställningar förutom på Galerie Anhava bl.a. på Galerie Suzanne Tarasieve i Paris. Hon har deltagit i talrika gemensamma utställningar utomlands, däribland Busan Museum of Art (2019), Efremidis Gallery, Berlin (2018); Norrköpings konstmuseum (2017) och Kemper Museum of Contemporary Art, Kansas City (2015). Tuori har kandiderat för både Ars Fennica- och Carnegie Art Award-prisen. Hennes verk ingår förutom i privata samlingar även i många offentliga samlingar såsom Museet för nutidskonst Kiasmas, Saastamoinenstiftelsens, Sara Hildéns konstmuseums och Kemper Museum of Contemporary Arts samlingar.

Anna Tuorin teoksissa virtaavat merkitykset ja havainnot, kuviteltu ja todellinen, tässä ja toisaalla. Epävarmat hahmot epävarmassa maailmassa kysyvät vastauksia kristallipallolta, ystävän kallolta, peilautuvalta pinnalta, kohtaavat suuria mysteerejä, silmänkääntötemppuja ja koiria menneisyydestä. Näyttelyn nimi, Kutsuen tulevaisuutta takaisin, on mahdottomuus, mutta se ei tee sen esittämästä toiveesta vähempää todellista. Jossain aukeaa ovi, josta ehkä joku tulee takaisin.

Sommitelmat, värit ja rytmi ovat Tuorille tärkeitä. Pääasia. Sanoittamattomia ja sanat ylittäviä. Hän työskentelee niitä kohti ja maistaa yhdistelmät mielessään. Teoksillaan Tuori kuljettaa mestarillisesti heleästä taivaansinisestä palavan maan punaiseen kajoon. Rehevää vihreää tasapainottaa epämääräinen “laastariväri”. Tahra ei ole tahra vaan jonkun jättämä jälki. Silmät takapuolessa luovat katseen menneeseen ja pilvinen pää painuukin kohti maata. Herkullisten paperitöiden terävä, hehkuva viiva väreilee samettisella pinnalla kuin aikeissa muuttaa pian muotoaan. Hienovarainen, huolesta taipunut kulmakarvan kaari luo tunteen tilanteen vakavuudesta.

Näyttelysalia halkovat tilanjakajat ja istuimina toimivat betoniporsaat ohjaavat pysähtymään teosten äärelle ja luottamaan. Edellisen näyttelyn keskiössä olleet ikkunat antoivat katseen vaeltaa läpi. Nyt maalauksiin nousseet seinämät luovat yhä rajatumpia näkymiä. Havaitsemme pilkistävät korvat, aavistamme kenties askeleen, arvaamme lavasteen takana jonkun odottavan vuoroaan tai sermin suojissa kuorivan kerroksiaan. Tuoria kiehtoo ihmisen kyky ja kyvyttömyys kuvitella, nähdä, uskoa – se miten mieli sekä kantaa, torjuu ja rakentaa todellisuuksia, täyttäen aukkoja menneeseen ja tulevaan. Teosten näyttämöllisyys ja teemat tuovat mieleen Samuel Beckettin Huomenna hän tulee -näytelmän loputtoman odotuksen ja hahmojen hilpeän, murheellisen, absurdin ja eksistentiaalisen dialogin.

Tuorin ihmisessä on vastakohtia läsnä samanaikaisesti: on lempeyttä ja agressioita, hauskuutta ja surua, erisuuntiin pyrkiviä jännitteitä ja ristiriitaisuuksia, ailahtelevuutta ja pysyvää muuttuvuutta. Claus & Lucas -sarjan maalaukset Tuori on nimennyt Ágota Kristófin Iso vihko -kirjatrilogian kaksosten mukaan. Hahmot ovat anagrammi, kaksi yhdessä, toisiinsa sulautuvat. Sekä kirjoissa että maalauksissa ykseys hajoaa nimien kirjainten vaihtaessa paikkaa. Kristófin tarinan rikkinäinen maailma on luettavissa myös Tuorin teoksissa. Pienten maalausten sarja on kokoelma kadonneita asioita, sukupuuttoon kuolleita lajeja ja tuhoutuneita rakennuksia.

Maalausten raamien ulkopuolelta kuviin ilmestyy päättäväisiä käsiä, osoittavia sormia, seremoniamestareita, taikureita, taustapiruja. Tai ehkä antiikin jumalhahmojen tapaisia epätäydellisiä, kujeilevia, himokkaita, itsepäisiä voimia, joiden myllerrys jättää ihmisen hämmennyksiin. Ainakin menneisyyteen ja tulevaan katsova kaksikasvoinen Janus ja itseään peilaava Narkissos(-Kissa) ovat tuttuja vieraita.

– Oona Latto

Anna Tuori (s. 1976) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut Kuvataideakatemiasta Helsingistä 2003, lisäksi hän on opiskellut L’École Nationale Supérieure des Beaux-Artsissa Pariisissa 1999–2000. Hänen yksityisnäyttelyitään on viime vuosina nähty Galerie Anhavan ohella muun muassa Galerie Suzanne Tarasievessa Pariisissa. Hän on osallistunut lukuisiin kansainvälisiin yhteisnäyttelyihin, mukaan lukien Busan Museum of Art (2019), Efremidis Gallery, Berliini (2018); Norrköpingin taidemuseo (2017) ja Kemper Museum of Contemporary Art, Kansas City (2015). Tuori on ollut sekä Ars Fennica- että Carnegie Art Award -palkintoehdokkaana. Hänen teoksiaan on yksityisten kokoelmien lisäksi useissa julkisissa kokoelmissa kuten Nykytaiteen museo Kiasman, Saastamoisen säätiön, Sara Hildénin taidemuseon ja Kemper Museum of Contemporary Artin kokoelmissa.