Essi Kuokkanen: Shapeshifter Dreaming | 11 August – 4 September 2022

Essi Kuokkanen, Going Through Changes, 2022, 135 x 99 cm, oil on canvas

EN FI SV

Essi Kuokkanen’s works in the exhibition Shapeshifter Dreaming give form to unspoken yet vivid thoughts and feelings that hover on the borderline of sleep. Everything is connected, boundaries between species become fluid, the inanimate becomes alive and living creatures break apart. What matters are the interrelationships (what we provide others, who eats whom) and the freedom to become something else.

Kuokkanen is interested in the physicality of emotion – how events in the mind create a physical reaction in the body. The figures in her paintings and drawings are like reservoirs filled with feeling, occasionally spilling, oozing or overflowing uncontrollably. Hands sweat, eyes water and shame has a slimy feel to it. Transparency is the simultaneous fear and desire to be seen as you are. And if you’re not quite sure about your feelings, you can always wear a mood ring.

The new paintings are dark and luscious. Landscapes stretching out in the background are frozen, open, desolate and possibly dystopian. The images pulsate with nervous energy and a mysterious nocturnal glow. There is a strong sense of the body and materiality. A figure gobbles up soil in order to sprout, while another is weighed down by gloves of stone. Stomachs churn with milk and worms. The glass animals are endowed with a poignant sense of fragility. Whereas human and animal figures soar into the heavens in the dream-like paintings of Marc Chagall (1887–1985), the figures in Kuokkanen’s works turn into earth, slime and bone. One particularly concrete expression of this is Shithead, in which dungbeetles are shown rolling the very stuff itself – humanity, life, the universe.

Determined, mischievous and sensitive, Kuokkanen’s shrewd brush investigates and illustrates the contradictions, hypocrisies and distortions of our world, and also humankind who, being unable to face up to its actions, curls up even deeper into itself. Perhaps we will wake one morning as monstrous vermin, just as in Franz Kafka’s novella The Metamorphosis. But instead of cynicism or condemnation, there is compassion and gentleness in Kuokkanen’s gaze. The actions of the figures in her works often stem from good intentions, ultimately (and perhaps accidentally) causing chaos: someone throws their own arm for dogs to fetch; a gesture with a tennis racket, meant as a caress, becomes a slap; and even a vegetal vehicle leaves a trail of destruction.

Essi Kuokkanen (b. 1991, Pieksämäki) lives and works in Helsinki. This is her second solo exhibition at Galerie Anhava. Kuokkanen has shown her work in several solo and group exhibitions, most recently at the international ARS22 show of contemporary art in the Museum of Contemporary Art Kiasma. Kuokkanen has work in numerous major collections, including those of the Jenny and Antti Wihuri Foundation, the Finnish State Art Commission, the Museum of Contemporary Art Kiasma and the Saastamoinen Foundation, as well as in many private collections in Finland and the Nordic countries. In 2019 Kuokkanen received the Finnish Art Society’s Ducat Prize.

– Oona Latto

I Essi Kuokkanens verk på utställningen Shapeshifter Dreaming får drömska tankar och känslor – oformulerade men glasklara – form och skepnad. Allt flätas samman, artgränser suddas ut, den oorganiska världen vaknar till liv och levande varelser kan brytas i delar.Det viktiga är relationen till andra (vad man ger åt en annan, vem som äter vem) och friheten att förvandlas till någonting annat.

Kuokkanen fascineras av känslornas kroppslighet: hur sinnesrörelser framkallar en fysisk reaktion i kroppen. Målningarnas och teckningarnas gestalter är liksom kärl fyllda med känslor som emellanåt okontrollerat stänker, sipprar eller väller ut. Händer svettas, ögon tåras och skammen känns slemmig. Genomskådlighet är rädsla för och hopp om att bli sedd sådan man är. Och är man osäker på sina känslor ger humörringen vägledning.

De nya målningarna går i mörka och mustiga nyanser. Landskapet i fonden är stagnerat, öppet, ödsligt, kanske dystopiskt. Verken pulserar av rastlös energi och ett mystiskt nattligt sken. Det kroppsligas och materiellas närvaro är stark. En av gestalterna slukar i sig mull för att gro, en annan bär tunga stenhandskar. I magarna stormar mjölk och maskar. Glasdjurens synbara skörhet är gripande. Där människo- och djurgestalter i Marc Chagalls (1887–1985) drömlika målningar flyger mot himmelen förvandlas Kuokkanens gestalter tvärtom till jord, slem och ben. Detta konkretiserar särskilt i verket Skitstövel, där vi ser dyngbaggar som rullar på just dynga – människan, livet och universum.

Kuokkanens resoluta, skälmska och känsliga pensel genomlyser och ådagalägger klarsynt inte bara motstridigheter, skenheligheter och vrångbilder i vår värld utan också människan som i sin oförmåga att möta sina egna handlingar snor sig allt djupare in sig själv. Kanske hon en morgon, liksom i Franz Kafkas novell Förvandlingen, vaknar upp som en jättelik insekt. Kuokkanens blick är dock varken cynisk eller fördömande, den är empatisk och mild. De ofta goda föresatserna bakom gestalternas handlingar leder till sist – kanske av misstag – till kaos: någon kastar sin arm som en leksak åt sin hund, en smekning med en tennisracket blir i stället en hård smäll, även ett vegetabiliskt fordon lämnar ett spår av mosade organismer bakom sig.

Essi Kuokkanen (f. 1991 i Pieksämäki) bor och arbetar i Helsingfors. Det här är hennes andra separatutställning på Galerie Anhava. Kuokkanens verk har visats på talrika separat- och grupputställningar, senast på ARS22, Museet för nutidskonst Kiasmas exposé över samtidskonsten. Kuokkanens verk ingår i talrika betydande samlingar, däribland Jenny och Antti Wihuris stiftelses, Statens konstverkskommissions, Nutidsmuseet Kiasmas och Saastmoinenstiftelsens samlingar samt i många privata samlingar i Finland och övriga Norden. År 2019 tilldelades Kuokkanen Finska Konstföreningens Dukatpris.

– Oona Latto

Essi Kuokkasen Shapeshifter Dreaming -näyttelyssä unen rajoilla häilyvät ajatukset ja tunteet – sanoittamattomat mutta kirkkaat – saavat teoksissa muodon. Kaikki kutoutuu niissä yhteen, lajien väliset rajat liukenevat, eloton maailma herää eloon ja elolliset olennot voivat murtua osiksi. Tärkeää on suhde toiseen (mitä antaa toiselle, kuka syö kenetkin) ja vapaus muuttua muuksi.

Kuokkanen on kiinnostunut tunteiden ruumiillisuudesta: kuinka mielen liikahdukset aiheuttavat kehossa fyysisen reaktion. Hänen maalaustensa ja piirrostensa hahmot ovat kuin tunteilla täytettyjä säiliöitä, jotka välillä läikkyvät, tihkuvat ja pursuavat hallitsemattomasti yli. Kädet hikoavat, silmät kyyneltyvät ja häpeä tuntuu limaiselta. Läpinäkyvyys on pelkoa ja toivetta tulla nähdyksi sellaisena kuin on. Ja jos tunteistaan ei ole ihan varma, mielialasormus auttaa.

Uusien maalausten sävyt ovat tummia ja muhevia. Taustalla avautuva maisema on pysähtynyt, avoin, autio, ehkä dystooppinen. Teoksissa sykkii hermostunutta energiaa ja salaperäistä yöllistä kajoa. Ruumiillisuus ja materiaalisuus ovat vahvasti läsnä. Yksi hahmoista ahmii multaa versoakseen, toisen kivihansikkaat ovat raskaat. Vatsoissa myrskyävät maito ja madot. Lasieläimissä on koskettavalla tavalla läsnä niiden särkyvyys. Kun Marc Chagallin (1887-1985) unenkaltaisissa maalauksissa ihmis- ja eläinhahmot kohoavat lentoon kohti taivaita, tulevat Kuokkasen hahmot päinvastoin maaksi, limaksi ja luuksi. Tämä konkretisoituu etenkin Paskapää-teoksessa, jossa sittisontiaiset vierittävät sitä itseään – ihmistä, elämää ja universumia.

Kuokkasen määrätietoinen, ilkikurinen ja herkkä sivellin läpivalaisee ja osoittaa tarkkanäköisesti ristiriitaisuuksia, tekopyhyyksiä ja vääristymiä maailmassamme, sekä ihmisen, joka kyvyttömyydessään kohdata tekojaan keriytyy yhä syvemmälle itseensä. Ehkä eräänä aamuna hän herää, kuten Franz Kafkan Muodonmuutos-novellissa, suunnattomana syöpäläisenä. Kyynisyyden tai tuomitsevuuden sijaan Kuokkasen katseessa on kuitenkin myötätuntoa ja lempeyttä. Hyvät aikeet ovat monesti hahmojen tekojen taustalla, aiheuttaen lopulta (ja ehkä vahingossa) kaaosta: ihminen heittää käsivartensa koirilleen leikkikaluksi, tennismailan silitykseksi tarkoittama ele muuttuu läimäykseksi, ja kasviperäinenkin ajoneuvo jättää jälkeensä liiskaa.

Essi Kuokkanen (s. 1991, Pieksämäki) asuu ja työskentelee Helsingissä. Tämä on hänen toinen yksityisnäyttelynsä Galerie Anhavalla. Kuokkanen on esiintynyt monissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä, viimeisimpänä kansainvälinen nykytaiteen katselmus ARS22 Nykytaiteenmuseo Kiasmassa, jossa hänen teoksiaan on näyttävästi esillä yhtenä harvoista mukaan valituista suomalaistaiteilijoista. Kuokkasen teoksia on hankittu lukuisiin merkittäviin kokoelmiin, mukaan lukien Jenny ja Antti Wihurin säätiön, Valtion taideteostoimikunnan, Nykytaiteenmuseo Kiasman ja Saastamoisen säätiön kokoelmat, sekä moniin yksityiskokoelmiin Suomessa ja Pohjoismaissa. Vuonna 2019 hänet palkittiin Suomen Taideyhdistyksen Dukaattipalkinnolla.

– Oona Latto