Anne Koskinen: Am anderen Ende der Leine | 3 – 27 November 2022

Anne Koskinen, An keinem Ende der Leine, 2022, oil on canvas, 110 x 130 cm

EN FI SV

The mastery of versatile techniques in Anne Koskinenʼs works always merges seamlessly with their conceptual starting points. In her latest exhibition, Koskinen has returned to the origins of her artistic career: painting. Drawing on the history of painting and the German tradition of image studies, the works in Am anderen Ende der Leine (At the Other End of the Leash) brings the focus to bear on everyday life and the complex relationships between humans and animals.

The return to brushes and oil paint is a kind of homecoming, not only to the Germany of her student days – where Koskinen ‘spent seven years learning how to apply oil paint to canvas’ – but also to the childhood freedom to choose her subject matter. She has set out to paint her everyday environment, the views and imageries around her that make up her days. Since last spring, the everyday aesthetics of Anne Koskinenʼs life have been dominated by Sefi, a red pinscher she has raised exclusively in the German language.

Sefi, as well as the artist’s cats, is seen in the paintings through a gentle, almost idealising gaze. On canvas, the control associated with the training of a dog or some other pet takes the form of a leash; it is not only an instrument of power but also a reminder of the distance between the two ends of the leash – the distance between animal and human. The leash becomes a maze, raises its head nervously and ends up eating its own tail. It tightens up or lies in a bog, strung out and powerless, having lost its grip.

Anne Koskinen approaches the canvas with the same intuitive directness she employs when carving stone: she draws motifs directly onto the ground with sanguine, occasionally completing a startlingly detailed painting in practically one sitting. In other works, she has allowed the first sketch painted on the canvas to develop on its own, adding forms by free association.

Koskinen’s times at the academy in Freiburg are present not only in the form of the same brushes and oil paints from her student days but also in the tones of ‘bureaucratic brown’ and German influences, sprinkled into the flat Finnish landscape in the spirit of romanticism. The romantic aspect of the landscapes stands in contrast to the cool classicism of the New Objectivity with which the animals and their attributes – food bowl, bones, leash – are distanced. The exhibition as a whole can be seen as a series of images in story form, familiar from Koskinenʼs early work: a kind of pictorial script for a Nordic noir thriller about caring and the fear of loss, and the resulting desire for control.

Both as an image-maker and as a doctoral researcher, Anne Koskinen is interested in the emergence of meaning, the living process in which an image and its meaning are created. How small a gesture can still create meaning – ‘what kind of a daub is enough’? In these works, Koskinen continues her investigation of the abbreviation of reality, the discovery of the essential. The titles reveal another of Koskinenʼs interests: German phraseology. The position of power investigated in the exhibition is also applied to the audience. Anne Koskinen, with her MA in Germanic philology, has named all her works in German.

– Aleksandra Oilinki

Anne Koskinen (b. 1969) studied in Germany at the Karlsruhe Academy of Fine Arts and the University of Freiburg, and in Finland at the University of Art and Design and the University of Helsinki, where she is currently working on her doctoral thesis in Aesthetics. Works by Anne Koskinen are this autumn also on show at Salo Art Museum as well as at Hämeenlinna Art Museum, and in recent years she has exhibited in both solo and group exhibitions, including the Axel Pairon gallery in Knokke, Belgium; Galerie Werner Klein in Cologne, and HAM and Kiasma in Helsinki. In addition to private collections, she has work in prestigious public collections both in Finland and internationally.

I Anne Koskinens verk förenas alltid skicklig och varierande teknikhantering smidigt med de begreppsliga utgångspunkterna. I sin nya utställning har hon återvänt till urkällorna i sin konstnärskarriär, måleriet. Utställningen Am anderen Ende der Leine (I kopplets andra ända) hämtar inspiration från målarkonstens och den tyskspråkiga bildforskningens tradition. Blicken är spänd i vardagen och den komplicerade relationen mellan människa och djur.

Koskinens återgång till pensel och olja är ett slags hemkomst: inte enbart till studietidens Tyskland – där hon ”i sju års tid lärde sig hur oljefärg appliceras på duk” – utan också till barndomens frihet att fritt välja sina motiv. Hon har börjat måla sin dagliga miljö, dess landskap och de bilder som hennes vardag är byggd av. Allt sedan våren har hennes vardagsestetik dominerats av den röda pinschern Sefi, som hon dresserat enbart på tyska.

Liksom sina katter presenterar hon också hunden Sefi med en öm, nästan idealiserande blick. Den kontroll som ingår i hunddressyr får i målningarna formen av ett koppel som framstår dels som ett instrument för maktutövning, dels också som en påminnelse om avståndet mellan kopplets två ändar – distansen mellan djur och människa. Kopplet blir till en labyrint, det lyfter nervöst på sina ändar och äter till sist sin egen svans. Det spänns eller ligger kraftlöst på en kärrtuva i hela sin längd.

Anne Koskinen närmar sig målarduken med samma intuitiva rakhet med vilken hon närmar sig stenen då hon skulpterar: hon har ritat bildmotiven direkt på duken med rödkrita och kan måla en förbluffande detaljrik målning nästan på stående fot. I andra målningar låter hon den första skissen på duken fritt föra bilden framåt, med fria formassociationer.

Tiden vid akademin i Freiburg finns närvarande inte bara konkret i form av penslar och målarfärger från studietiden utan också som ”byråkratibruna” nyanser och tyska inslag som Koskinen i romantikens anda strött ut i det sydvästfinska landskapet. Landskapens romantiska laddning erbjuder en kontrast till de djur och deras attribut som hon distanserat med den nya saklighetens kyliga klassicism – matskålen, benen, kopplet. Utställningen kan ses som en bildserie i berättelseform av samma typ som i Koskinens tidiga produktion: ett slags bildmanuskript till en thriller som i Nordic noir-stil skildrar omsorg, rädsla för förlust och därav följande kontrollbehov.

Anne Koskinen fascineras både som bildskapare och doktorandforskare av hur betydelser blir till, av den levande process i vilken bilden och dess betydelse föds. Med en hur liten gest går det att skapa betydelse, ”vilken fläck är tillräcklig”? Hon fortsätter sitt arbete med att förkorta verkligheten, finna det väsentliga. Verktitlarna speglar Koskinens andra intressesfär: tyskans fraseologi. Den maktställning som utställningen behandlar appliceras också på galleribesökaren: Anne Koskinen, magister i germansk filologi, har namngett alla sina verk på tyska.

–Aleksandra Oilinki

Anne Koskinen (f. 1969) har i Tyskland studerat vid konstakademin i Karlsruhe och universitetet i Freiburg samt i Finland vid Konstindustriella högskolan och Helsingfors universitet, där hon för närvarande arbetar på sin doktorsavhandling i estetik. Koskinens verk visas under hösten också på Salo konstmuseum och Tavastehus Konstmuseum. Under de senaste åren har hennes verk visats på separat- och grupputställningar bl.a. på galleriet Axel Pairon i Knokke, Belgien; Galerie Werner Klein i Köln samt på HAM och Kiasma i Helsingfors. Koskinens verk ingår förutom i privata samlingar även i betydande, såväl inhemska som utländska offentliga samlingar.

Anne Koskisen teoksissa monipuolisten tekniikoiden taidokas hallinta yhdistyy aina saumattomasti niiden käsitteellisiin lähtökohtiin. Uusimmassa näyttelyssä hän on palannut taiteilijauransa alkulähteille, maalauksen pariin. Näyttely Am anderen Ende der Leine (Hihnan toisessa päässä) ammentaa maalaustaiteen traditioista ja saksankielisestä kuvatutkimuksen perinteestä, teoksissa katse on tarkennettu arkeen sekä ihmisen ja eläimen monimutkaiseen suhteeseen.

Paluu siveltimien ja öljymaalin pariin on eräänlainen kotiinpaluu: ei vain opiskeluaikojen Saksaan – missä Koskinen ”seitsemän vuoden ajan opetteli miten öljymaali levitetään kankaalle” – vaan myös lapsuuden vapauteen valita aiheensa. Hän on lähtenyt maalaamaan arkiympäristöään, sitä ympäröivää maisemaa ja kuvastoa, mistä päivänsä muodostuvat. Anne Koskisen arjen estetiikkaa on keväästä asti hallinnut punainen pinseri Sefi, jota taiteilija on kasvattanut yksinomaan saksan kielellä.

Sefi, samoin kuin taiteilijan kissat, näyttäytyvät teoksissa hellän, lähes idealisoivan katseen kautta. Lemmikin ja koiran kouluttamiseen liittyvä kontrolli saa maalauksissa muodon talutushihnasta, joka näyttäytyy teoksissa paitsi vallankäytön välineenä, myös muistutuksena hihnan kahden pään välisestä välimatkasta – etäisyydestä eläimen ja ihmisen välillä. Talutushihna muuttuu sokkeloksi, nostelee hermostuneesti päitään ja päätyy syömään omaa häntäänsä. Se kiristyy tiukaksi tai lojuu suon mättäillä pitkänä ja voimattomana, ote jo irronneena.

Anne Koskinen lähestyy maalauspohjaa samalla intuitiivisella suoruudella kuin kiveä veistäessään: hän on piirtänyt kuva-aiheita suoraan kankaalle punaliidulla, ja saattaa maalata hätkähdyttävän yksityiskohtaisen maalauksen valmiiksi lähes yhdeltä istumalta. Toisissa maalauksissa hän on antanut ensimmäisen kankaalle maalatun hahmotelman viedä kuvaa vapaasti eteenpäin, muotoja assosioiden.

Freiburgin akatemia-ajat ovat läsnä paitsi konkreettisesti opiskeluaikaisten siveltimien ja maalien kautta, myös maalausten ”byrokratianruskean” sävytyksen ja varsinaissuomalaisen maiseman sekaan romantiikan hengessä ripoteltujen saksalaismausteiden myötä. Maisemien romanttinen lataus tarjoaa kontrastia uusasiallisuuden viileällä klassismilla etäännytettyihin eläimiin ja niiden attribuutteihin – ruokakuppiin, luihin, hihnaan. Näyttelykokonaisuutta voi tarkastella Koskisen varhaistuotannostakin tuttuna, tarinamuotoisena kuvasarjana: eräänlaisena kuvallisena käsikirjoituksena nordic noir -henkiseen trilleriin välittämisestä, menettämisen pelosta ja siitä seuraavasta kontrollinhalusta.

Anne Koskista kiinnostaa niin kuvantekijänä kuin väitöskirjatutkijanakin merkityksen muotoutuminen, se elävä prosessi, jossa kuva ja sen merkitys syntyvät. Kuinka pienellä eleellä merkityksen voi luoda, ”mikä läiskä riittää”? Hän jatkaa työskentelyään todellisuuden lyhentämisen, olennaisen löytämisen parissa. Teosten nimissä näkyy Koskisen toinen kiinnostuksenkohde: saksan fraseologia. Näyttelyn käsittelemä valta-asema kohdentuu tässä myös näyttelykävijään: Anne Koskinen, germaanisen filologian maisteri, on nimennyt kaikki teoksensa saksaksi.

–Aleksandra Oilinki

Anne Koskinen (s. 1969) on opiskellut Saksassa Karlsruhen taideakatemiassa ja Freiburgin yliopistossa, sekä Suomessa Taideteollisessa korkeakoulussa ja Helsingin yliopistossa, minne hän laatii parhaillaan väitöskirjaa estetiikan oppiaineeseen. Anne Koskisen teoksia voi syksyllä nähdä myös Salon ja Hämeenlinnan Taidemuseoissa, ja viime vuosina Koskisen teoksia on ollut esillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä mm. Axel Pairon galleryssa Knokkessa, Belgiassa; Galerie Werner Kleinissa Kölnissä; HAMissa ja Kiasmassa. Hänen teoksiaan on yksityiskokoelmien ohella sekä kotimaisissa että ulkomaisissa merkittävissä julkisissa kokoelmissa.

Galerie Anhava

Anne Koskinen:
Am anderen Ende der Leine3 – 27 Nov 2022