Päivi Takala’s (b.1970) exhibition Birdlife continues her work with examining the deconstruction of painting. In Takala’s works, restrained, layered coats of paint conjoin with the abrasive nature of materials brought from a construction site. Takala has sawed off pieces from her existing paintings and attached them into new works with concrete. These transplants reveal the human urge to control the environment, and they draw attention to considerations pertaining to the character and materiality of the paintings.
For Takala, paintings exist not only as art objects but also as exploitable raw material for creating new works and a new context. The artist herself speaks of it as ‘painting a new purpose’. Images of birds, detached from the paintings with an electric saw, have been brutally crushed into gravel inside the concrete, into cogs in a machine or as construction material for a staircase. The images, stripped from their original environment, as well as the empty holes left by them, are sealed to their places with concrete, that seems to merge with the surface of the painting creating at the same time a disruption by pushing out from its margins.
Backdrops and dioramas, familiar stage elements from Päivi Takala’s earlier works, are now supplemented by performers. Pictures of birds have been brought onto the stage, house plants crossbred with wild ones.The birds attached with concrete to a Renaissance sky or an idealized landscape do not seem to represent freedom, but are more like ornaments, frozen mid-flight: images of images, which serve as reflections of our personal imagery, cemented permanently in the finished work. Other images of birds are arranged into rows, as in an archive. This may evoke ideas about the human need to control the chaotic environment, our urge to categorise and analyse living beings through pictures, as well as questions of power related thereto.
The contrast created by the soft brush strokes and the sawed-off, abrasive surface treated with concrete, brings the artist’s painting process to the fore. For Takala, the use of concrete does not constitute an intervention in painting, but a natural continuation of brush strokes – she paints with concrete. From another perspective, the treatment of the painting surface foregrounds the materiality of the painting in a tangible way. The rough treatment of a work that was originally produced with great skill and devotion raises the question of the inviolability of the painting: why does it leave such a violent impression on us when a piece is sawed off from a “simple” painted surface – a picture? The bird gravel cast into the concrete staircase also directs our attention to the materials around us: what is the surrounding world built of and how do we react to it?
Päivi Takala’s works are included in leading public collections, such as HAM Helsinki Art Museum, the Museum of Contemporary Art Kiasma, the Saastamoinen Foundation, the Sara Hildén Art Museum, the Malmö Art Museum, as well as private collections both in Finland and abroad. In recent years, Takala’s works have been exhibited in several group shows, at venues including EMMA (2020–21), the Rovaniemi Art Museum Korundi (2019), the Exhibition Laboratory (2018), the Aboa Vetus Ars Nova (2017–18), and Galleri Thomas Wallner (2013 and 2014). She held her previous solo exhibition at Galerie Anhava in 2018. Takala has worked as Lecturer in Painting at the Academy of Fine Arts of the University of the Arts Helsinki since 2014.
Päivi Takala (f. 1970) fortsätter på sin utställning Birdlife att dekonstruera målningen. Verkens diskreta, skiktade måleri kombineras med grova material från byggarbetsplatser. Transplantat som sågats loss från målningarna och fästs med betong i andra verk synliggör människans behov av att kontrollera sin omgivning samtidigt som de väcker tankar kring målningens natur och materialitet.
För Takala är målningarna förutom konstobjekt också i sig användbart råmaterial till nya verk och nya kontexter. Själv talar hon om att måla ett nytt användningssyfte. Fåglarna som med elektrisk såg lösgjorts har i de vildaste fallen krossats till grus i betongen, till kugghjul i ett maskineri eller till byggnadsmaterial i trappor. Bilderna som överförts från sin ursprungliga omgivning och de luckor de lämnat efter sig är tätade med betong som samtidigt smälter in i målningens yta och bildar en spricka i den, väller över kanterna.
De bakgrundstextiler och dioramor vi sett i Takalas tidigare verk har nu fått aktörer på sin tomma arena. På scenen syns bilder av fåglar, rumsväxter har korsats med vilda växter. Fåglar som fästs med betong på en renässanshimmel eller i ett idealiserat landskap representerar inte friheten utan framstår som ornament som stelnat i flykten, bilder av bilder som snarare reflekterar våra egna föreställningar och associationer som målningarna slutgiltigt cementerar. I fågelbilderna, arkivmässigt arrangerade i räta led, kan vi höra ekon av människans längtan efter kontroll i ett omgivande kaos, av behovet att analysera och klassificera naturliga element som bilder och av det maktbruk som det inbegriper.
Kontrasten mellan den mjuka penselföringen och den betongbehandlade skrovliga och sågade ytan synliggör konstnärens målarprocess. Att använda betong är för Takala inte en intervention i måleriet, utan en naturlig förlängning av penseldragen – hon målar med betong. Bearbetningen av den målade ytan konkretiserar å andra sidan också målningens materialitet. Den hårdföra bearbetningen av en målning som ursprungligen målats med skicklighet och pietet väcker tankar kring målningens okränkbarhet: varför känns det som våld att såga någonting som ”bara” är en målad yta, en bild? Rester av en krossad fågel ingjuten i en betongtrappa får oss att i vidare bemärkelse fästa uppmärksamhet också vid de material som omger oss: av vad är vår omvärld byggd, hur förhåller vi oss till den?
Päivi Takalas verk ingår i betydande offentliga samlingar, såsom Helsingfors konstmuseums, Museet för nutidskonst Kiasmas, Saastamoinenstiftelsens, Sara Hildéns konstmuseums och Malmö konstmuseums samlingar samt i privata samlingar både i Finland och andra länder. Under de senaste åren har Takalas verk visats på flera grupputställningar på bl.a. EMMA (2020–2021), Rovaniemi konstmuseum (2019), Exhibition Laboratory (2018), Aboa Vetus & Ars Nova (2017–2018) samt Galleri Thomas Wallner (2014 och 2013). Sin föregående separatutställning på Galerie Anhava hade hon 2018. Takala är sedan 2014 lektor i måleri vid Konstuniversitetets Bildkonstakademi.
– Aleksandra Oilinki
Päivi Takala (s. 1970) jatkaa näyttelyssä Birdlife työskentelyään maalauksen dekonstruktion parissa. Teoksissa hillitty, kerroksellinen maalausjälki yhdistyy rakennustyömaalta tuotujen materiaalien karheuteen. Maalauksista irti sahatut ja betonilla toisiin teoksiin kiinnitetyt siirrännäiset tekevät näkyväksi ihmisen hallinnan tarpeen suhteessa ympäristöönsä, ja kiinnittävät huomion maalauksen luonteen ja aineellisuuden pohtimiseen.
Takalalle maalaukset ovat paitsi taideobjekteja, myös itsessään hyödynnettävää raakamateriaalia uusia teoksia ja uutta kontekstia varten. Taiteilija itse puhuu uuden käyttötarkoituksen maalaamisesta. Maalauksista sähkösahalla irrotetut linnut on hurjimmillaan murskattu soraksi betonin sisään, rattaiksi koneistoon tai rakennusmateriaaliksi portaisiin. Alkuperäisestä ympäristöstään siirretyt kuvat ja niiden jättämät aukot on tilkitty betonilla, joka samanaikaisesti sulautuu maalauksen pintaan ja muodostaa siihen särön, puskee reunojen yli.
Päivi Takalan aiemmista teoksista tutut taustakankaat ja dioraamat ovat nyt saaneet tyhjälle lavallensa esiintyjät. Näyttämölle on siirretty kuvia linnuista, huonekasvit risteytetty luonnossa esiintyviin. Renessanssitaivaalle tai ideaalimaisemaan betonilla kiinnitetyt linnut eivät teoksissa edusta vapautta, vaan tuntuvat kesken lennon jähmettyneinä ornamentteina, kuvina kuvista, pikemminkin heijastavan omia mielikuviamme, jotka on maalauksissa sementoitu lopullisesti paikoilleen. Arkistomaisesti aseteltujen lintukuvien rivistöistä voi löytää kaikuja inhimillisestä kaipuusta kontrolliin ympäröivän kaaoksen keskellä, tarpeesta luokitella ja jäsennellä luonnonkappaleet kuviksi, ja tähän sisältyvästä vallankäytöstä.
Pehmeän maalausjäljen ja sahatun, betonilla käsitellyn, rosoisen pinnan välille syntyvä kontrasti tuo näkyviin taiteilijan maalausprosessin. Betonin käyttäminen ei Takalalle ole interventio maalaamiseen, vaan siveltimenvetojen luonnollinen jatke – hän maalaa betonilla. Maalauspinnan käsittely nostaa toisaalta konkreettisesti esiin myös maalauksen materiaalisuuden. Alun perin taidolla ja pieteetillä maalatun teoksen kovakourainen käsittely herättää pohtimaan maalauksen koskemattomuutta: miksi ”pelkän” maalatun pinnan – kuvan – sahaaminen tuntuu väkivaltaiselta? Betoniportaisiin valettu lintumurska saa huomion kiinnittymään laajemmin myös materiaaleihin ympärillämme: mistä ympäröivä maailmamme rakentuu ja miten me siihen suhtaudumme.
Päivi Takalan teoksia sisältyy merkittäviin julkisiin kokoelmiin, kuten Helsingin taidemuseon, Nykytaiteen museo Kiasman, Saastamoisen säätiön, Sara Hildénin taidemuseon ja Malmön taidemuseon kokoelmiin sekä yksityiskokoelmiin Suomessa ja ulkomailla. Takalan teoksia on nähty viime vuosina useissa ryhmänäyttelyissä, mm. EMMAssa (2020–21), Rovaniemen taidemuseo Korundissa (2019), Exhibition Laboratoryssa (2018), Aboa Vetus & Ars Nova -museossa (2017–18), sekä Galleri Thomas Wallnerissa (2014 ja 2013). Hänen edellinen yksityisnäyttelynsä Galerie Anhavassa oli vuonna 2018. Takala on toiminut Taideyliopiston Kuvataideakatemian maalaustaiteen lehtorina vuodesta 2014.