Päivi Takala‘s solo exhibition MyPrecious opens the door into a quiet room filled with light-infused paintings and thinking in motion. With a critical yet gentle eye and soft brushstrokes, Takala observes and contemplates the human way of being with other living things. Her painting process for this show crystallised into the question: how can one portray both the human tendency to dominate and exploit natural beings, and the eternal longing to be touched by nature?
In My Precious, the title work of the exhibition, three floating hands grasp the image of a horse printed on a silk scarf.The humanity embodied in that gesture sums up many aspects of our time and our sometimes foolish relationship with the environment, and how that relationship increasingly emerges through images, symbols, and imagination. Viewing the painting, one can almost feel the soft, moving muzzle of the large animal in one’s hand, even though the stylised image of a horse’s head printed on the silk scarf is several conceptual steps removed from a living, breathing creature.
In the series of paintings titled Dear mounted in the large gallery, the image of the horse further transforms into a latex horse mask, a stripped empty shell, or a crude fantasy of an animal, persistently touched by a hand from one work to the next. The uniform green-beige background of these works was borrowed by Takala from English painter GeorgeStubbs‘ equestrian piece Whistlejacket from 1762, which served as the starting point for the painting process of the exhibition.
In the diptych With, two almost identical people with headscarves are painted from the side. At first glance, one might overlook the profile of a horse formed by the scarves. However, this simple shift in the perception of the image sets many things in motion. The horse’s head, printed on the scarf, wraps itself around the human figure, as if merging into the two-dimensional painted sitter. As one views the work, one can almost feel the soft touch of the silk.
The pale, faded palette of the paintings is a nod to the early Renaissance frescoes that are precious to Takala and to which she time after time returns. Something of the frescoes’ breathing surface and peace experienced in front of them has been transferred into these new works, whose soft, shimmering surfaces and minimalist composition resonate with the artist’s contemplative, conflicted silence. From one painting to the next, eyes gaze, figures are veiled, hands move, touch, stroke, press.
– Hanna Huitu
Päivi Takala (b. 1970) studied painting at the Berlin University of the Arts 1994–1998 and art education at the University of Art and Design Helsinki 1990–1996.She has work in major Finnish and international collections, including the Helsinki Art Museum HAM, Kiasma, the Saastamoinen Foundation, and the Malmö Art Museum, as well as in private collections in Finland and abroad.Takala has exhibited her paintings in numerous group exhibitions in recent years, including the Saastamoinen Foundation Collection exhibitions at EMMA (2022–2024 and 2020–2021); the Riga Bourse Art Museum (2017–2018) and Aboa Vetus & Ars Nova Museum (2017–2018), as well as in various summer exhibitions across Finland.His previous solo exhibition, Birdlife, was showcased at Galerie Anhava in 2021.In addition to her creative work, Takala has also taught painting at the Academy of Fine Arts since 2014.
Päivi Takalas separatutställning My Precious öppnar en dörr till ett tyst rum fullt av målningar med flödande ljus och flexibelt tänkande. Kritiskt, med mild blick och mjuka penseldrag betraktar Takala med förundran människans sätt att vara tillsammans med andra existenser. Kärnfrågan i målarprocessen blev då: Hur skildra å ena sidan människans benägenhet att behärska och utnyttja levande varelser, å andra sidan hennes eviga längtan efter att beröras av naturen?
I utställningens titelverk My Precious griper tre svävande händer tag i en tryckt bild av en häst på en sidenduk. Det mänskliga i den gesten sammanfattar mycket av vår tid och vår ofta enfaldiga relation till vår omgivning och hur den allt oftare formas av bilder, symboler och fantasier. Då man betraktar målningen kan man nästan känna det stora djurets rörliga mule i sina händer, trots att den stiliserade bilden av ett hästhuvud tryckt på en sidenduk är något helt annat än en levande, frustande varelse.
I verken i serien Dear som visas i stora salen förvandlas bilden av hästen ytterligare till en hästmask i latex, ett avklätt tomt skal eller en deformerad fantasibild av djuret, envist tafsad av handen som går igen från det ena verket till det andra. Verkens jämna fond i grönbeige har Takala hämtat från den engelske konstnären George Stubbs hästmålning Whistlejacket från 1762 som fungerade som ett startskott för arbetet med utställningen.
I diptyken With ser vi två nästan identiska människor som bär duk på huvudet. Vid en första anblick kan den hästprofil som dukarna bildar kanske passera obemärkt. Den enkla förskjutning i bildläsningen som iakttagelsen framkallar skapar emellertid en kedjereaktion. Dukens tryckta bild av ett hästhuvud sveper sig ovanpå människogestalten för att liksom sammansmälta till en del av den tvådimensionella sittande gestalten. Man kan nästan känna sidendukens mjuka smekning.
Målningarnas ljusa, blacknade palett är en nickning mot den tidiga renässansens fresker som är viktiga för Takala och som hon ständigt återvänder till. Någonting av freskernas frid och stillsamma andhämtning har fortplantats i de nya verken, som med sin mjukt skimrande yta och strama komposition utandas konstnärens tänkande, motstridiga tystnad. Ögon tittar, gestalter döljs, händer rör sig, berör, smeker, trycker.
– Hanna Huitu
Päivi Takala (f. 1970) har studerat måleri vid Berlins konstuniversitet 1994–1998 och konstfostran vid Konstindustriella högskolan 1990–96. Hennes verk ingår i betydande inhemska och internationella samlingar, såsom Helsingfors konstmuseums, Kiasmas, Saastamoinenstiftelsens och Malmö konstmuseums samlingar samt i privata samlingar både i Finland och utomlands. Takalas målningar har under de senaste åren visats på många grupputställningar, t.ex. Saastamoinenstiftelsens samlingsutställning på EMMA (2022–2024 och 2020–2021); konstmuseet Riga Bourse (2017–2018) och museet Aboa Vetus & Ars Nova (2017–2018) samt på talrika sommarutställningar runtom i Finland. Hennes föregående separatutställning Birdlife visades på Galerie Anhava 2021. Parallellt med sitt konstnärliga arbete har Takala sedan 2014 också undervisat i måleri på Bildkonstakademin.
Päivi Takalan yksityisnäyttely My Precious avaa oven hiljaiseen huoneeseen, joka on täyttynyt valoa tulvivista maalauksista ja liikkuvasta ajattelusta. Kriittisesti, lempein silmin ja pehmein siveltimenvedoin Takala katselee ja ihmettelee ihmisen tapaa olla toisten olevaisten kanssa. Ytimeksi maalausprosessissa nousi kysymys: kuinka kuvata yhtä aikaa ihmisen taipumusta hallita ja käyttää luontokappaleita sekä ikuista kaipuuta tulla luonnon koskettamaksi?
Näyttelyn nimikkoteoksessa My Precious kolme leijuvaa kättä ottaa silkkihuiviin painetun hevosen kuvasta kiinni. Tuohon maalaukseen tallennetun eleen inhimillisyydessä tiivistyy monia asioita tästä ajasta ja hölmöstäkin suhteestamme ympäristöön, ja miten se yhä useammin on kuvan, symbolin ja kuvittelun kautta syntyvä. Maalausta katsoessaan voi miltei tuntea suuren eläimen pehmeän liikkuvan turvan käsissään, vaikka tyylitellen maalattu kuva silkkihuiviin painetusta hevosen päästä on usean käsitteellisen askeleen päässä elävästä hengittävästä olennosta.
Suuren salin maalaussarjan Dear teoksissa hevosen kuva muuntuu edelleen lateksiseksi hevosnaamioksi, riisutuksi tyhjäksi kuoreksi tai rujoksi eläimen kuvitelmaksi, jota teoksesta toiseen kulkeva käsi itsepintaisesti koskettaa. Teosten vihreänbeigen tasaisen taustan Takala on poiminut englantilaisen taiteilijan George Stubbsin hevosta esittävästä Whistlejacket-maalauksesta vuodelta 1762, joka toimi lähtölaukauksena näyttelykokonaisuuden maalausprosessiin.
Maalausdiptyykissä With näemme kaksi sivulta maalattua, miltei identtistä huivipäistä ihmistä. Ensinäkemältä huiveista muodostuvaa hevosen profiilia ei kukaties huomaa. Tuon havainnon synnyttämä yksinkertainen siirto kuvan luennassa saa kuitenkin liikkeelle monia asioita. Huiviin painettu hevosen pää kietoutuu ihmishahmon päälle, kuin sulautuen osaksi kaksiulotteista maalattua istujaa. Teosta katsoessa miltei tuntee silkin hyväilyn.
Maalausten vaalea, haalistunut paletti on nyökkäys Takalalle tärkeisiin varhaisrenessanssifreskoihin, joiden äärelle taiteilija on toistuvasti palannut. Jotain freskojen luona koetusta rauhasta ja hengittävästä maalauspinnasta on siirtynyt uusiin teoksiin, joiden pehmeä, valoa hohtava pinta ja riisuttu sommittelu hengittävät taiteilijan ajattelevaa, ristiriitaista hiljaisuutta. Maalauksesta toiseen silmät katsovat, hahmot peittyvät, kädet kulkevat, koskettavat, silittävät, painavat.
– Hanna Huitu
Päivi Takala (s 1970) on opiskellut maalaustaidetta Berliinin taideyliopistossa 1994–1998 ja taidekasvatusta Taideteollisessa korkeakoulussa 1990–96. Hänen teoksiaan on hankittu merkittäviin kotimaisiin ja kansainvälisiin kokoelmiin, kuten Helsingin Taidemuseon, Kiasman, Saastamoisen säätiön sekä Malmön taidemuseon kokoelmiin, sekä yksityiskokoelmiin Suomessa ja ulkomailla. Takalan maalauksia on viime vuosina nähty useissa ryhmänäyttelyissä, kuten Saastamoisen säätiön kokoelmanäyttelyissä EMMAssa (2022–24 ja 2020–21); Riga Bourse -taidemuseossa (2017–18) ja Aboa Vetus & Ars Nova -museossa (2017–18) sekä lukuisissa kesänäyttelyissä ympäri Suomen. Hänen edellinen yksityisnäyttelynsä Birdlife nähtiin Galerie Anhavassa vuonna 2021. Taiteellisen työskentelynsä ohella Takala on myös vuodesta 2014 lähtien opettanut maalaustaidetta Kuvataideakatemiassa.
